Jälkimarkkinoinnin kehityspäällikkö Mika Grundströmin monta roolia Teknisellä Kaupalla
Jälkimarkkinoinnin kehityspäällikölle Mika Grundströmille yli 20 vuotta Teknisellä Kaupalla ovat tarjonneet ongelmanratkaisua monessa muodossa. Ohjenuorana työssä Mikalle toimii avoimuus uudelle.
”Teknisellä Kaupalla olen saanut paljon tilaisuuksia kehittyä ja siirtyä uusiin positioihin, mitä arvostan. Wihurilla mahdollisuus edetä erilaisiin tehtäviin on iso rikkaus.”
Mikan ura Teknisellä Kaupalla alkoi maansiirtokoneen asentajana 1997, jonka jälkeen työnjohtajan ja teknisen tuen tehtävien kautta Mika siirtyi tuotepäälliköksi 2010.
”2014 hyppäsin osastopäällikön saappaisiin elinkaaripalveluissa ja samalla työkenttä laajeni maanrakennuspuolelta kattamaan kaikki Teknisen Kaupan tuotemerkit.”
Muutaman vuoden kuluttua Teknisellä Kaupalla alkoi ERP-projekti, jossa Mika toimi testauspäällikkönä. Syksyllä 2019 titteliksi vaihtui kehityspäällikkö.
”Tiimin kanssa pyrimme kehittämään järjestelmäämme paremmin prosessia tukevaksi, jolloin toiminta nopeutuu ja tehostuu helpottaen loppukäyttäjän arkea. Toisin sanoen varmistamme asiakkaan mahdollisimman hyvää palvelua.”
Jatkuva oppiminen virkistää
Mika on ehtinyt Teknisellä Kaupalla ammentaa paljon osaamista melkein 26 vuodessa, mutta monipuolisessa tehtävässä saa edelleen kehittyä joka päivä.
”Avoimuus uudelle on tärkeää ja jatkuva oppiminen pitää virkeänä.”
Urautuminen tuskin uhkaakaan Mikaa, sillä jälkimarkkinointi kehittyy vauhdilla.
”Kaikki sanovat, että omassa työssä yksikään päivä ei ole samanlainen, mutta minulla se on aivan totta. Kiihtyvä digitalisaatio pitää kehitystyömme vilkkaana.”
Asioiden eteenpäin vieminen yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa on vaivatonta.
”Motivoituneet ja osaavat työkaverit tekevät työstä sujuvaa. Delegointiakin on ollut helppo oppia, kun kaverin ammattitaitoon voi luottaa.”
Kädet savessa ongelmanratkaisun äärellä
Mikan eri tehtäviä Teknisellä Kaupalla yhdistää haasteiden tunnistaminen ja niihin ratkaisujen keksiminen.
”Pidän siitä, että saan asiat toimimaan paremmin. Ennen huolehdin yhdestä koneesta ja nyt isommasta kokonaisuudesta.”
Mika nauttii ongelmien ratkomisesta ”kädet savessa”.
”Ei ole tarkoituksenmukaista olla liian etäällä arjen tekemisestä, jotta kehittää järjestelmiämme oikeaan suuntaan.”
Asiakkaita parhaiten palvelevat ja liiketoimintaa hyödyntävät kehitystyön tulokset ilahduttavat Mikaa eniten.
”Parhaat muistot töistä liittyvät tilanteisiin, kun on saanut turvattua asiakkaan työn onnistumista. Välitön positiivinen palaute lämmittää vuosienkin jälkeen.”