UratarinaMetro-tukku

Metro-tukun valikoima- ja markkinointijohtaja Emilia Santavuori inspiroituu rohkeudesta

Valikoimajohtamisen päällikölle Emilialle työssä on tärkeää uteliaisuus uudelle ja oman ammattitaidon kehittäminen. Koko Metro-tukun tekemistä ohjaa rohkeus, mikä on Emiliasta inspiroivaa.

Emilia on työskennellyt ravintola-alan tukkukaupassa hankinnan ja valikoimahallinnan tehtävissä jo lähes 10 vuoden ajan. Urapolku Wihuri Metro-tukulla alkoi vuonna 2017. Hän toimi eri tuoteryhmien päällikkönä ja esimiestehtävissä ennen kuin hyppäsi 2021 valikoimajohtamisen tehtäviin.

”Vastaan kollegani kanssa Metro-tukun kokonaisvalikoiman strategian mukaisesta kehittämisestä ja siihen liittyvistä prosesseista. Tehtävässä on tärkeää ymmärtää organisaation eri osien toimintaa tarkoituksenmukaisten prosessien ja suunnitelmien muodostamiseksi. Kehitämme valikoimaamme asiakaslähtöisesti, joten on tärkeää ymmärtää heidän tarpeitaan ja pyrkiä vastaamaan niihin etupainotteisesti tavoitellun valikoimamielikuvan muodostamiseksi”, Emilia kertoo.

Työn pitää olla merkityksellistä

Työ merkitsee Emilialle paljon, ja hänestä on tärkeää pyrkiä itse olemaan aktiivinen työssä. Uteliaisuus uusia asioita sekä näkökulmia kohtaan on hyvä taito.

”Yritän löytää arkisista oivalluksista, onnistumisista ja kohdatuista haasteista itselle merkityksellisiä asioita. Välillä pitää myös uskaltaa uida vastavirtaan ja sietää epävarmuuttakin, jotta oivallukset ja onnistumiset mahdollistuvat.”

Emilia arvostaa nykyisessä tehtävässään eniten itsenäisyyttä ja sitä, että omaan osaamiseen luotetaan. Hän on päässyt tekemään myös paljon asioita oman toimenkuvansa ulkopuolelta.

”Metro-tukulla olen voinut hyödyntää omaa osaamistani hyvin ja saanut mahdollisuuksia ottaa enemmän vastuuta, mikä on kehittänyt ammatillista osaamistani sekä vienyt minua urallani eteenpäin”, Emilia iloitsee.

Rohkeus aidosti osana tekemistä

Metro-tukun strategia uudistui 2021 vieden tekemistä uuteen suuntaan. Töissä kannustetaan uudenlaiseen ajatteluun, mistä Emilia pitää.

”Metro-tukun yhtenä arvona on rohkeus, mikä toteutuu päivä päivältä selkeämmin ja näkyy sekä meidän työssämme että ihmisissä. On tulossa tosi hienoja juttuja, joiden konkretisoitumista asiakkaalle asti odotan innolla. Näiden asioiden toteutuminen saadaan aikaan yhdessä nimenomaan uudella uskalluksella sekä isolla määrällä ammattitaitoa.”

Emilian viihtymiseen Metro-tukulla on muitakin syitä. Isosta henkilömäärästä huolimatta työyhteisö on tiivis ja ihmiset innokkaita auttamaan toisiaan. Kaikkiaan aika Metro-tukulla on ollut antoisaa.